Ystäväni English Tea Shop

keskiviikko 13. joulukuuta 2017


Mun blogitauko on ohi ja palaan asiaan teevinkillä. Kyllä, teevinkillä. Jännä sinänsä, koska mikään teenystävä en ole oikein ikinä ollut, mutta kun kahvia en voi sietää sitten ollenkaan.

Olen juonut kahvia viimeksi (ehkä juuri ja juuri puoli kuppia) noin 12 vuotta sitten. Tunnehöyryissäni erehdyin juomaan. Ja tunnehöyryt johtuivat siitä, että aloin sinä päivänä seurustella nykyisen aviomieheni kanssa. Virhe. Siis ei mieheni, vaan se kahvikuppi. No mutta, siitä viisastuneena en ole kahviin koskenut.

Suomessa se kahvinjuonti vaan sattuu olemaan aika iso juttu. Olen kohdannut aika paljon ihmetteleviä ilmeitä ja kysymyksiä että "no mitä sä sitten juot?" kahvittoman elämäni aikana. Tunnen oloni joskus jopa hieman ylpeäksi erottuessani tässä muista. No en oikeasti, mutta ei mua ainakaan ne ihmettelevät ilmeet ole häirinneet. Suurin ihmetys oli työpaikan kahviossa kun joku tajusi etten ole juonut koskaan kahvia. Aina joko kaakaota tai ihan vaan vettä. Samaisessa työpaikassa opin sitten juomaan teetä, kun kaakao alkoi olla liian makeaa ja vesi ehkä vähän, noh.. outoa molemmilla kahvitauoilla päivän aikana. Siispä ystävystyin teen kanssa hieman paremmin. Se sentään käy suomalaisille vastaukseksi kysyttäessä "mitä haluaisit juoda" melkein yhtä hyvin kun kahvi.

Ostin jokin aika sitten tätä English Tea Shop:n valkoista teetä, joka on melko mietoa. Mulle just sopivaa. Ja hei. Olihan tuo pakkauskin niin suloinen, että melkeimpä pelkästään jo sen takia kiikutin paketin kassalle.

 Anni

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Blog Design by Get Polished | Copyright © Dazzling and Things
BACK TO TOP